Tervehdys Arboretum Frickistä

Järjestimme kanta-asiakkaillemme vierailun Arboretum Frickiin Kangasalle juhannusviikolla 2025. Saimme nauttia upeasta arboretumista sekä Erkki Frickin ja Iitu Haaviston opastuksesta. Yksi jos toinenkin osallistuja lähti kotimatkalle varsin inspiroituneena!


Ensin juotiin aloituskahvit ja kuunneltiin Erkki Frickin kertomusta arboretumin perustamisesta ja hoitamisesta. "Kaikki kerää jotain, minä kerään puita", Frick perustelee projektiaan.


Arboretumissa on tänä kesänä ollut esillä lasitaiteilija Alma Jantusen Metsänhenki-näyttely. Rhododendroneita arboretumissa on yli 900.


"Korkein päämääräni on ollut, että tämä arboretum on kaunis. Voi olla, että uuden alueen kohdalla ensimmäinen reaktio ei miellytä. Sitten mietin, miten voin saada paikasta kasveilla entistä kauniimman. Joskus voi olla, että siihen menee monta vuotta", Erkki Frick kannustaa.


Kultasateen kaunis, runsas kukinta.


Erkki Frick korostaa tunnelman merkitystä. "Kivet, kannot, lahopuu, patsaat ja vesiaiheet oikeissa paikoissa lisäävät elämyksellisyyttä."


"Maalaan maisemaa, mutta sillä periaatteella, että kaivinkoneella puutarhaan ei mennä. Sinne ei rakenneta esimerkiksi mäkiä. Kaikki tehdään kasveilla", Erkki Frick korostaa.


Arboretum Frickissä on sen toiminnan alusta alkaen käynyt 25 000 vierailijaa. Hienoa, että ryhmämme pääsi mukaan!


Oppaamme Erkki Frick ja Iitu Haavisto.

Kiitos kaikille mukana olleille sekä tietysti Erkille ja Iitulle opastuksesta!

Tutustu Arboretum Frickiin.

heinäkuu 01, 2025 — Kangasalan Myymälä